Mun naisellisuus on ollut ikäni kadoksissa... Mulle on kehittynyt huono itseluottamus. Mä olen kokenut tekeväni vääryyden aina minun itseni vääryydeksi. Eli jos mä olen tehnyt jotain tyhmää, se mitä mä tein ei ollut vain tyhmää, vaan MINÄ olin tyhmä. Näin mä pienenä vanhempieni kasvatuksen käsitin. Ja nykyään tajuan sen täysin. En mä enää syytä vanhempiani, parhaansa ovat yrittäneet, tosin ne eivät vaan ikinä tule tajuamaan, että vahingossa ovat mua vahingoittaneet...

Muistan aina, ja vielä nykyäänkin, että äiti on aina antanut suurta painoarvoa vaatteille, koruille ja sille miltä kukakin näyttääulospäin. Mun olisi pitänyt olla kiinnostunut koruista, ja alennusmyynneistä, jotta olisin ollut äidilleni jotain. Nykyään se jo tajuaa, että mua ei vaan kiinnosta materia ja itteni pakkelointi viimeseen asti. Ja silti näytän mielestäni hyvältä.

Äiti sanoi mulle mun ollessa 10-vuotias, että kävelen kuin mies. ?! Jaa, saattoi olla jokin heitto vaan... Mutta se on jäänyt mun mieleen. Aika käsittämättömän tarpeeton kommentti, omalta äidiltä!!

Mun ensi-ihastus päätty siihen, että kuulin ihastukseni kaverilta etten ole tarpeeksi hyvännäköinen. :( Se tuntui silloin pahalta, tosin mä en muuttunut mitenkään ujoksi, vaan ehkä yli-itsevarmaksi. Se oli feikkaamista. Mua sattui. Tuntui tosi pahalta. 

Niinpä mä sitouduin mieheen, joka oli musta äärettömän mustasukkainen. Ja suhteen lopussa se olin minä, joka oli äärettömän mustasukkainen. Löysin vieraiden naisten intiimejä kuvia puhelimesta, ja viestejä. Löysin sivuhistoriasta ties mitä sivuja... Ja silti mä jatkoin. Musta tuntui pahalta... Syytin toisinaan itseänikin.

Sitten mä aloin kuuntelemaan itseäni, mä aloitin salilla käynnin (olin jättänyt harrastuksen odotusaikana) ja aloin tekemään asioita, joista nautin. Yhtäkkiä tuli olo -Mä en katsele enää yhtään kaltoinkohtelua, nimittäin mä aloin pitää itseäni hyvänä tyyppinä! :)

Nykyään on vaan välillä vaikea lähteä heittäytymään tilanteisiin, joissa voisi joutua satutetuksi. Esimerkiksi mun on vaikea olla naisellinen mun uuden miehenkin kanssa, koska pelkään tekeväni sen väärin -etten osaa, ja mut torutaan. Vaikka mä tiedän voivani luottaa, silti pelottaa laittaa itsensä likoon. Edellisen miehen kanssa mä ymmärrän sen lukon, joka mussa oli -mä suojelin itseäni. Nyt on eri mies, mies jonka kanssa mä voin olla oma itseni, mä koen suurta henkistä (ja fyysistäkin) yhteyttä tämän miehen kanssa. Ja toisinaan se pelottaa. Suurimmaksi osaksi mä tiedostan tämän kaiken, sen miksi mulla on sellanen huonouden olo, eli osaan ymmärtää itseni käytöstä ja tarvittaessa todellakin toimia toisin..!